Hyvin suunniteltu on lähes siivottu

Päätin eilen siivota [kiitti vinkistä], jotta viikonloppuna voisi nauttia ihan vaan olemisesta. Nostin ihka ensimmäiseksi hooverin keskelle huonetta, jotta en saisi päähäni laistaa varsinaisesta asiasta. Olen todennut kompastumisen siihen erittäin toimivaksi motivoijaksi. Tosin sen pölypussi oli täynnä, ja uusiahan ei tietenkään ole ostettuna.

Meanderlandiassa asustaa outo mäyräkoira; se kulkee pölynsyöjäkoneen vierellä ja vahtaa sitä silmät tarkkana. On varmaan olevinaan suojeluskoira, joka pelastaa minut korvia särkevää ääntä pitävältä örkiltä. Urho koira.

Ajattelin sitten saada nopeasti näkyvää pseudosiisteyttä aikaiseksi viemällä pois kämppääni kertyneet lehtipinot. Kalliita hienolle paperille painettuja lehtiä tulee säästettyä, kun niissä on niin hyviä ruokaohjeita. Koskaan en niiden mukaan ruokaa tee, enkä osaisikaan, mutta teoriassa saattaisin tehdä. Ensin piti vaan katsoa, josko niissä olisi säästettäviä.

Täytyy tänä iltana siivota, kun unohduin etsimään lehdistä, minkä erinomaisen hyvän ruuan viikonloppuna pilaisin olemattomilla taidoillani.

Aamulla kompastuin pölykoneeseen.

mea @ 08:13

 
Lentäjä

Samassa rapussa, jossa meanderlandia sijaitsee, asustaa myös nuorimies, jolla on elähdyttävä vaikutus naapurustoon. Häntä kutsutaan lentäjäksi. Välillä hän intoutuu soittelemaan mattiajateppoa tuhannen volyymilla, välillä tamppaamaan mattoja kahdelta yöllä. Pari kuukautta kuuntelin hervotonta pauketta, kun hän liistrasi löytämiään pieniä mitälie-elikoita, joista naapurusto sai kyllä sittemmin näytteen tikkuaskissa, onneksi se oli kuollut. Ilmeisesti hakattu hengiltä, eliötä kävi sääliksi. Hakattuaan hengiltä viattomat asukit naputteli naapuri kaikki jalkalistat miljoonalla naulalla, jotta invaasio ei toistu.

Eilen illalla taas postiluukku kolahti. Sievästi taiteltuna sain taas sen: tällä kertaa lentosimulaattorilla oli käyty Arlandassa ja Kanarialla. Joskus on oltu nykissä ja tulosteet ovat olleet hienompia. Tämä oli aika köyhä. Hän pudottelee säännöllisen epäsäännöllisesti näitä lentokarttojaan ja airport informationejaan. On saatu myös lappuja, joissa hän kertoo olevansa lentäjä, ja pyytää kunnioitusta sen tähden.

Lohdullista tässä nuoressa miehessä on se, että talossa asuu joku, joka on vielä minuakin oudompi.

mea @ 07:04

 
Sano se meandroniksi

Luulisi, että kun kirjoittaa paljon, oppisi väkisinkin jossain vaiheessa paitsi kirjoittamaan hyvin, niin myös oikein. Vaan ei, ei kumpaakaan. Minä olen onnistunut hankkimaan taidon kirjoittaa joskus niin käsittämätöntä tekstiä, että sitä ei ymmärrä kukaan, en minäkään. Tottahan sitä tarkistaa tekstinsä ja korjaa, mutta kun ei aina näe virheitä sittenkään. Mitä kiihtyneempi mieli, mitä kiireempi, innokkaampi, malttamattomampi, sitä enemmän tulsottimia.

Olenkin ajatellut helpottaa elämääni, ja lopettaa korjaamisen ja nimetä kieleni meandroniksi. Ei siitä mitään selvää saa, mutta mahtaako se olla tarpeenkaan, ja lukeekokaan sitä kukaan.

Ugis pyysi kisää vihrelyöntejä bolgeihin. Täätlä epsee. Miänkin mteten kirjiotlin ystäväkkelelni alakuiluosuudesta. Mysö moent mutu mielnkiintoiste aihett pöurivät meilesäs, mutat nisittä ytsäväini ei ahlunntu ksekutella, ksoak miän kuuöemma kirioita liiak viakeasti. Ie piäd pakikaanas.

mea @ 08:14

 
Matikkaa
Tein eilen veroilmoituksen. Mitä muuta siitäkään puuhasta voi sanoa: se oli juuri noin lyhyt ja karu homma kuin on lause pitkä, kun olin onnistuneesti joulukuussa jättänyt kompastumatta siihen miinaan, mihin moni putosi: ni-in, se verokortti *oli* siellä joulukuun palkkakuitin liitteenä. Ketuttamaan rupesi huomata, että saan jo kolmatta vuotta sentilleen samaa palkkaa; eikös täällä jotain yleisiä korotuksia ole muille maksettu. Lukion laajimman mahdollisen matikkapään hankkineena en oikeastaan ymmärrä moista. Tuommonen pistää ajattelemaan.

Jossain levottomassa kuvassa leikittiin sellaista leikkiä, että se, joka keksii jotain, mitä kukaan muu ei ollut koskaan tehnyt, sai pointsin. No minä en ole koskaan syönyt matikkaa, siis sitä viiksekästä kalaa. Plop. Pojo meanderlandiaan.

mea @ 08:24

 
Panomeussin niksipalsta vinkkaa laiskalle kiireiselle

Viikon alkajaisiksi vinkkejä, miten selviytyä tiskivuoresta, jos yllättäen pukkaa sosiaalista painetta. Esimerkiksi jos kierroksessa oleva potentiaali tyttö- tai poikaystävä, johon vielä haluat tehdä vaikutuksen, on tulossa yllättäen käymään, tunge tiskisi uuniin, sitä ette kuitenkaan tarvitse. Jos taas äippä on tulossa, älä käytä uunia, sillä äipät tarkistaa aina, onko uuni puhdas. Sen sijaan sullo astiat pakastimeen, mutta verhoa ne varmuuden vuoksi muovipusseilla siltä varalta, että saat tuliaisiksi korvapuusteja. Satunnaisten kyläilijöiden yllättäessä, ja jos uuniin ei kaikki mahdu, käytä jääkaappia. Talvella myös partsi on hyvä paikka; astiat kasseihin ja partsille, ja jos sinne joku sattuisi menemään röökille, sano että tyhjiä kaljapulloja pitäisi viedä kauppaan, saat samalla kuulin maineen.

Edellä olevia voi käyttää vain tuttujen tullessa, mutta kun sinulla on asunto myynnissä ja pitää esittelyn ajaksi hävittää puurokipot, mitenkäs sitten. Kaikkiin edellä mainittuihin paikkoihin renkaanpotkijat kurkkivat, joten ei hyviä. Mutta ei hätää, tähänkin löytyy helppo ratkaisu: likapyykkikori. Sinne vaan pohjalle astiat ja päällimmäiseksi lattioilla lojuvat sukat ja kalsarit. Siistiä.

mea @ 08:07

 
Nyt tiedän

Australialaisblogistiporukka sanoo sanansa meitäkin askarruttavaan blogien ulkonäkökeskusteluun.

In/out-listalla:

Pihalla-osastolla on vain tekstiä sisältävät blogit.

Ja inessä ovat blogit, joissa on valokuvia ja musiikkia. Siksi laitoin kuvan viereen.

[Linkki via Story]

mea @ 16:37

 
Ärrä-vikainen

Minyan tämän aamuinen merkintä pisti ajattelemaan, miksi naisten on helpompaa ilmaista tunteensa, kertoa rakastavansa ja osoittaa se myös. Miksi mies ei sano rakastavansa tai välittävänsä, ja kuitenkin ilmiselvästi niin tekee. Tiedetään, onhan niitä tyhjänpuhujia, mutta tarkoitankin nyt niitä oikeita tunteita ja oikeita miehiä.

Koska naiselle tunteista kertominen on helppoa, mies usein tulkitsee tunnepuheet joutavaksi höpötykseksi, jolla ei ole mitään painoarvoa, hän ei pidä niitä uskottavina, sillä miehelle rakkauden tunnustaminen on iso juttu ja hänen sanavarastossaan sanalla *rakkaus* on huikea painoarvo. Todellisuudessa naisen ja miehen sanat ja tunteet ovat saman painoisia, saman arvoisia. Sovitaanko edes tästä.

Voisiko yhtenä syynä naisten herkemmin lähtevään ilmaisuun olla se, että tyttöjen lukemistot ovat pienestä pitäen olleet täynnä tykkäämistä ja rakastamista, naisten elokuvissa rakkautta tunnustetaan paljon. Naiset ovat kasvaneet sanan luontevuuteen. Poikien kirjat ja miestet lukemistot ja elokuvat sen sijaan eivät rakkaudesta puhu. Miehet ovat kasvaneet sellaisten sanojen tuolla puolen, joten sana on heille huomattavasti vieraampi, vaikeammin suusta tuleva ja vierautensa vuoksi se on myös äärimmäisen painava, ladattu täyteen tunteita, se saattaa heidän suussaan maistua sitoutumiselta, rivitalolta, kultaiselta noutajalta ja menetetyltä miehen elämältä. Miesten rakkaus-sanaan saattaa liittyä niin paljon, että on varsin ymmärrettävää, että sen sanominen on vaikeata ja harjoituksen puute näkyy.

Mutta niitähän ei pidä mennä mittailemaan ja vaakoja kaivelemaan esille. Mahdoton tehtävä. Rakkaus on sanana hyvä paketti, jolla voi ilmaista noin tuhannen tunnetta kätevästi, mutta jokainen sanokoon sen omaan tahtiinsa. Sanomattakin lienee selvää, että rakkaus on sanomattoman ihana asia.

mea @ 09:34

 
Moni kakku päältä kaunis, vaan on silkkoa sisältä

Piskeripuistossa käydään keskustelua blogien ulkonäön merkityksestä. Olen aika hämmentynyt siitä, että blogien ulkonäköä korostetaan noinkin paljon, ja erítyisen pelottavaa on, että kovin monet lukematta hylkäävät kirjoittajan pelkän ulkokuoren tähden. Huomaa, että kirjoitin, että kirjoittajan. Blogit ja päiväkirjat ovat kirjoituksia. Ei niiden rikkautta kasvata ollenkaan se, että ne tarjoillaan kikkanelosten kätköissä blogienginellä höystettyinä täytekakkuina, joiden makua ei löydy, vaikka kuinka etsisi. Enkä nyt tarkoita sitä, etteikö selkeä tekstityyppi ole helpompaa lukea kuin vaihtuvalla neonväritaustalla yhtenä bulkkina tönöttävä pienifonttinen vuodatus. Toki rajansa kaikella, mutta tämä nörttituomion julmuus on jo huvittavaa. No, ehkä huonompikin lahja on kivampi antaa kauniissa paketissa ruusukkein sidottuna. Minä vastaanotan ihan mielelläni lahjoja ilman kääreitäkin, ei tee heikkoakaan. Ja annan myös. Tosin joskus innostun kääräisemään niitä pakettiinkin, mutta se on sitten jo toinen juttu.

No, minähän en ymmärrä edes keskustelun sanastoa, joten mikä minä olen mitään mihinkään sanomaan. Sen verran kuitenkin, että Bloggerin kaatumisia ja heikkouksia korostavat ne, jotka eivät itse ole sitä käyttäneet: olen nyt 5 kuukautta takonut Bloggerilla tekstiä ja vain yhden puolipäivän se on ollut nurin. Eikä silloinkaan oikeastaan ollut asiaa, niinkuin ei nytkään. Ja mikä ihmeen perustempula, onhan niitä siellä vaikka kuinka.

Ja katsokaapa kärkiporukkaa; kuinka paljon ratkaisee sisältö ja kuinka paljon kikkaviitosen taitaminen. Kysyn vaan.

mea @ 08:40

 
Karvan verran asiaa

Tottahan eiliseen on vastattava vastakappaleella; saman tekijän Naisen seksuaalisuus on oivallinen opas niille, jotka haluavat surffata G-piste-aloituksen kautta U-pisteeseen ja päästä AFE-alueelle ja saavuttaa lopulta Cul-de-Sac:n. Myös voi stimuloida mantelitumaketta, joka löytyy hippokampuksen elikkäs aivoturson yläpuolelta.

Jaa että vaikeata.

No onhan se: ensin pitää selvittää naisen tyyppi, että onko romanttinen, tunteellinen, aistikas vai mielikuvituksellinen, sanoo Livinoff. Kun tyyppi on selvillä, onkin sitten helppo lähestyä juuri tätä tyyppiä miellyttävällä tavalla. Yhdelle viedään lahjoja, yksi kaipaa luottamusta ja pitkää suhdetta, yhdelle riittää koskettelu ja halailu ja yksi vaatii kaiken aikaa uusia kokeiluja ja kikkailuja. Ja se testosteronihan pelin lopulta ratkaisee; mitä enemmän sitä on, sitä kiinnostuneempi on tyttö keksistä. Kaikkihan me tiedämme kenellä on testosteronia paljon: karvaisella äijän köriläällä. So? Onko tyttö karvainen, entä onko viikset?

Helpotan taakkaanne miehet, tässä haastattelututkimuksen mukainen ihanteellisen rakastajan malli: miehen pitää pystyä puhumaan avoimesti seksistä ja hänen pitää myös tietää paljon siitä ja hemmon pitää selkeästi ilmaista, mitä hän seksistä haluaa. Naisia viehättää mesomorfinen, symmetrinen ja karvainen mies. Naiset arvostavat myös kauniita puheita seksin aikana, lisäksi miehen pitäisi olla estoton ja tunteellinen ja kiihkeä ja romanttinen. Helppoa.

Arvatkaa, kenellä on karvaiset kädet? Mea mea \ 0 /

Hahaa, ja siellä miehet vilkuilee naiskollegojen käsivarsia. Nyt likat, käärikää hihanne.

mea @ 07:52

 
Osoita minua sormella

Olen hämmentänyt kanssamatkustajiani bussissa lukemalla Kari Heusalan kirjaa Miehen seksuaalisuus. Hämmennystä aiheuttaa lähinnä kirjan selkeä piirroskuvitus; eilenkin vierelläni istunut nuori nainen oli venäyttää kaulansa. Kuvitus on selkeää ja opettavaista, tosin joskus aika monimutkaisen näköistä nuolineen. Kravattisolmun opetteleminen kuvien avulla on lapsellisen helppoa verrattuna kirjan käsityötaitojen opetteluun. Pitäisi muuten hakea kaupasta HK:n sinistä.

Entä onko sillä koolla väliä?

Vuonna 2002 Hollannissa tehdyn tutkimuksen mukaan 80 % naisista on sitä mieltä, että pituudella ei ole merkitysta ja 70 % on sitä mieltä, että paksuudella ei ole merkitystä. Lopuille 20-30 %:lle tiedoksi, että tutkijat ovat mittauksillaan tulleet johtopäätelmiin, että ei kannata panna liikaa painoarvoa isolle nenälle, suurille korville tai isoille jaloille. Sen sijaan todennettu on, että miehen etusormen pituus kertoo paljonkin.

Eilen paikallisen luistinradan ohittaessani kantautui korviini noin kymmenvuotiaan pojan kirkas ääni, joka kysyi saman ikäiseltä tytöltä: "Hei ooksä neitsyt?"

Kuka mies kehtaa tunnustaa vilkaisseensa etusormeensa äsken?

mea @ 07:51

 
Mea Robinson

Olisiko sinusta Robinsoniksi -testi sanoo, että pärjäisin 21 päivää autiolla saarella yksin. Kuulostaa aika vähältä. Siihen nähden, että minähän suorastaan rakastan autioita saaria. Niin tai; voiko siellä blogittaa. Eihän siellä ole sähköäkään, ja tuskin sinne saisi viedä läppäriä, eikä siellä ole kännärikenttiäkään. Täytyisi varmaan vaan lähettää paperipostauksia lokin jalkaan sidottuna, siis lokittaa.

Ohhoh, mikä tapaus. Olet jokseenkin kädetön Robinson! Sohvanpohjan sinuun kohdistama vetovoima ja kauniit silmäsi ovat juuri niitä ominaisuuksia, joilla pärjäisit kisassa kuin eskimo ainakin. Kavereidesi top ten -listoillakin olet hyvää keskitasoa pyknisen ruumiinrakenteesi, lähes olemattoman tilannetajusi ja kaikin puolin ällistyttävien sosiaalisten taitojesi vuoksi. Niin kuin ystäväpiiristäsi voi päätellä, tulet toimeen hyvinkin kuivakkaiden tyyppien kanssa. Sanalla sanoen olet erikoinen kaveri! Olet kätevä käsistäsi ja pystyt helposti nikkaroimaan mitä tahansa. Jo lapsena olit seikkailunhaluinen ja rakentelit päivät pääksytysten majoja ja lähes kelluvia lauttoja. Gastronomisena kosmonauttina olet valmis syömään matoja, käärmeitä, apinoita tai vaikka heinää. Nukut vaikka päälläsi seisoen ja vatsasi toimii kuin junan vessa. Sirkeänä energiapakkauksena olet tottunut olemaan peikkolookissa ja pitämään samoja vaatteita monta päivää, joten monimuotoiselle hygieniakäsityksellesi on käyttöä. Hiostava aurinko ja kuuma hiekka saavat mielikuvituksesi laukkaamaan - hiki saa hormoonisi hyrräämään ylikierroksilla! Alkoholi ja tupakka maistuvat sinulle kuin juhani palmulle, joten niistä luopuminen ei ole sinulle ongelma. Seksin puute vaivaisi sinua koko ajan, mutta poikkeuksellisen notkeana kaverina keksisit mielikuvituksellisia tapoja purkaa paineita. Pärjäisit autiolla saarella kuin Kimi ratissa, joten ei kun kohti uusia seikkailuita!

Totta joka sana. Tai no: madot ei uppoa. [Fluctuate joka restored. Or no: Madonna no snag.]

Käännös: InterTran [via Markun Verkkoloki]

mea @ 06:32

 
Omenapussi suosittelee

Tämähän on jo kaikkien tiedossa, mutta muistin virkistykseksi ja johdatuksena syvempiin analyyseihin palautan mieliin, mitä jaappanilaiset tutkijat ovat havainneet: omenan kuoriminen veitsellä saa otsalohkon kehittyneiden aivoalueiden verenkierron kiihtymään. Tätä ei tapahdu, jos omenaa vain sivelee veitsellä (millainen ihminen sivelee veitsellä omenaa). Syy stimulaatioon on siinä, että hemmo joutuu käyttämään vaarallista työkalua suhteellisen monimutkaisessa tehtävässä (sic!).

Nyt hopihopi kauppaan ostamaan omenoita ja illalla niitä kuorimaan. Kun aivot ovat riittävästi stimuloituneet, voi ryhtyä vaikka siivoamaan, mikä puuha jää usein saamattomuuden vuoksi. Siitäkään ei kannata tosin huolta kantaa, sillä jälleen kerran tutkijat ovat löytäneet selityksen: liian sopeutuva silmä. Sopeutuva silmä ei huomaa tiskivuoria, pölykoirakenneleitä, likaista lavuaaria, vaatekasoja lattioilla ennen kuin kaaos on jo pitkällä. Mutta tähänkin löytyy lohtua: Rosa kertoo Anna-lehdessä, että kun sekainen kämppä alkaa kunnolla ahdistaa, voi heittäytyä selälleen ja katsella kattoon, sillä katto on aina siisti.

Ja nyt omenapussin virallinen vihje: jos omenan kuoriminen on kivaa ja kämppä on likainen, niin eikun omenan kimppuun, ja jos siivousinspiraatio ei iskekään, niin saapa vitamiineja, jotka auttaa jaksamaan, eikä niin ahdista (TM).

Toinen ilmainen neuvo: älä lähde töihin puoli kahdeksan bussilla, jonka reitin varrella on 5 koulua.

mea @ 08:48

 
"Ni?"

Hölmön kuuloista ja näköistä, kun ihminen puhuu julkisella paikalla, keskellä ihmispaljoutta kännäriinsä: liian kovalla äänellä ja katse tiukasti eteenpäin, mutta kuitenkin sisäänpäin. Silmät eivät näe mihinkään, ja puhujan ympärillä on hänen mielestään näkymätön puhelinkoppi. Hän ei selvästikään tajua, että esimerkiksi bussissa on monet korvat kuulemassa ja kun kerran samalle suunnalle ollaan menossa, saattaa joukossa olla myös naapurin korvat.

Minulla ei tee heikkoakaan olla vastaamatta puhelimeen. Joskus toki täytyy. Mutta ehdottomasti ei täydy vastata tuntemattomiin numeroihin ja sopimattomiin aikoihin, eikä juuri muulloinkaan. Jos joku haluaa kanssani puhua, niin kertokoon, kuka on.

Viikonloppuna hyvät mielet pitkäksi aikaa herätti tämä. Sopii aiheeseen kuin nenä naamaan ja muutenkin Telephone Box.


mea @ 09:25

 
Elämä on suhteellista

Kun katselee vihittyjen kuvia ja arvailee, ketkä ovat ne joka toinen pari, joka kohta eroaa, tulee harrastuksen köyhyyden vuoksi kiinnittäneeksi huomiota myös parien toistensa näköisyyteen ja sukunimiin. Arvaan surutta, että toisiaan muistuttavat parit pysyvät todennäköisemmin yhdessä kuin selvästi eripariset. Pysyn vakaassa uskossa, että olen oikeassa, kun ei kerran muutakaan tietoa lehdessä ole. Olisikohan ajatusta laittaa lehteen erokuvat kanssa. Siinähän samalla ilmoittautuisi markkinoille takaisin.

Kuka muuten keksisi aikakoneen, joka pysäyttäisi ajan kulun. Voisin juuri nyt pysäyttää sen. Tai venaa minuutti, menen sänkyyn takaisin ensin.

mea @ 08:05

 
Naisen valinta

Yllättävän moni nainen ottaa edelleen armasrakkaan sukunimen naimisiin mennessään. Tässä täysin tarkistamattomassa musta tuntuu -tiedossani luulen seikan johtuvan osin siitä, että armaskullat aika yleisesti näin olettavat ja nuoret vaimot kovin mielellään leimautuvat armaaseen ottamalla tämän nimen. Mies ajattelee, että "Tää on mun mopo, tällä ei muut ajele" ja leima tuohon. Ja nainen ylpeänä esittelee uutta brändiään. Vaan pari kertaa eronneen ja oman nimensä takaisin ottaneen naisen virkatodistus se onkin villin näköinen: Maikki Markkina-Arvo, o.s. Markkina-Arvo, ent. Markkina-Arvo-Tulokas, ent. Markkina-Arvo-Ansio. Tällaisella paperilla on lievähkösti leimaava painoarvo.

Joka virtanen ja lahtinen varmaan mielellään vaihtaisi nimensä vaikka hienoon ranskalaiseen sukunimeen. Eräiden on ehkä turha hakea vaimoa Suomesta, miten tämä edes lausutaan.

mea @ 08:02

 
Säälittävää

Voih kuinka säälittäväksi on pieni elämäni käynyt. Posteljooni kantaa minulle kovin harvoin mitään ja kun joskus saan muutakin kuin ilmaislehdet, olen niin liikuttunut jokaisesta lähetyksestä, että oikeasti niitä kääntelen ja katselen, että mitämitä, kuka ja silleen. Eilen ulko-oven avattuani jalkoihini lennähti kolme kuorta. Kolme, minulle, joka en ole mitään enkä tilaa mitään.

Iso valkoinen vaati tärkeydellään ensimmäisenä huomioni; Verovirasto lähetti verokortin. Jaahas, veroprosentti nousee yhdellä prosenttiyksiköllä. Toisessa ei liene yllätyksiä, työnantajani ilahduttaa minua kerran kuussa lähettämällä selvityksen palkasta kotiin. Mutta wtf, vähemmän kuin joulukuussa. Tiedän olleeni hiukan hajamielinen, mutta että ihan palkasta pois. Huoh.

Kolmas kuori oli epäilyttävän punainen ja huusi marsun kokoisin kirjaimin, että OHO. Roskiin, ajatteli mainoksia vieroksuva mieleni. Kun tartuin siihen, niin harjaantunut käteni tunsi kuoren sisältä jotain, joka ei ollut pelkkää raaputusliuskaa. CD, ajattelin. Mitähän OHO haluaa lähettää CD:llä? En uskaltanut edes kuvitella. Riips auki ja huljutus, pöydälle tipahti pahviläpyskä: VOITA AUTO. Säälittävä yritys.

Onneksi en omista autoa, sillä sitä joutuu tankkaamaan ja sen ikkunoita skrapaamaan ja ilmanpaineita pitää kai jotenkin tarkistella. En osaisi. Ja jos opettelisin pakon edessä, kuraantuisi pieni ihminen näillä keleillä. Josta taas johtui mieleeni tänäisestä aamun lehdestä vohkittu hymyn nostattanut ajatelma: "Vaikka pieni olenkin, aina olen tukkani ylettänyt kampaamaan." Niih.

Säälittävää, myönnetään. Ei vaan, nyt on lähdettävä töihin.

mea @ 08:55

 
Leimasimella kevyesti päähän

Olen muuten sitä mieltä, että jos ryhtyy uusia tulokkaita arvioimaan, täytyisi olla itsellä riittävät eväät ja arviointikriteerinä käyttää ainakin tätä. Riittävinä eväinä en pidä halua röyhistellä omia sulkiaan ja alleviivata omaa teknistä tietämystään. Ja jos tosiaan ryhtyy puuhaan, niin olisi myös perehdyttävä arvioitavien sisältöön satunnaista vilkaisua enemmän, mieluummin vielä pitäen mielessään, että blogin perimmäisempi tarkoitus on sisältö ja kyky ilmaista sanansa kuin lautanen, jolta annos syödään. Lautasdesign on sitten asia sinänsä; ihan kiva, jos on kiva, mutta ei se ole syötävää. Jotkut ovat niin tekniikan läpilyömiä, että unohtavat vallan, että ei kaikkeen tarvita blogiengineä; ihan vaan notepadilla ja perustaidoilla voi synnyttää niin hienoa leiskaa, että asiantuntijakin menee halpaan. Minua nolottaisi, jos noin pieleen arvioisin. Ja lisäksi korjaisin omat virheeni ensin, vaikka esimerkiksi liian leveän sivun ja tarkistaisin, että laittamani kuvat myös näkyvät, noin aluksi. Mutta myönnetään, toisten mollaaminen on helppoa, jos varsinaista sanottavaa ei ole ja sillä saa takuuvarmasti kävijöitä omalle hiljaiselle tontille.

Arvostelijan, joka kuittaa Minyan 12 kuukauden päiväkirjan ja upean, lämminhenkisen elämää pursuavan sivuston sanoilla: Päiväkirjablogi. Aiheita ovat mm. herääminen, Idols, koskettaminen, on syytä mennä nurkkaan miettimään aluksi vaikka sanojen päiväkirja ja elämä merkitystä. Nyt jään jännityksellä odottamaan, mitä asiantuntija-automaatti sanoo Shineworldin häikäisevästä elämästä.

mea @ 08:27

 
Toisistaan riippumattomia suhteellisia asioita

Nainen suutahtaa ja vetäytyy hiljaiseksi. Mies luulee tuntevansa naisen ja luulee, että vaikka nainen näyttäisi haluavan yksinäisyyttä, hän itse asiassa haluaakin läheisyyttä ja jollei mies lähesty, niin nainen luulee, ettei mies välitä hänestä, mutta tosiasiassa mies luulee väärin naisen haluavan läheisyyttä näytellen haluavansa yksinäisyyttää, sillä nainen haluaakin oikeasti olla joskus yksin ja koska mies aina lähestyy naista tämän osoittaessa halua olla yksin, syntyy ristiriita, jonka ratkaistakseen mies lähestyy vielä useammin naista, joka ahdistuu siitä, ettei saa koskaan olla yksin, jolloin nainen suuttuu ja kertoo halustaan saada olla yksin, jonka mies luulee tarkoittavan, että nainen oikeasti haluaakin läheisyyttä.

Henry on nostanut esille naisten ronklaamisen nettideittien kanssa. Onhan se noinkin noin, mutta rohkenen väittää, että sama pätee myös miehiin; eiköhän mahda olla niin kuin viisas isoäitini jo aikoinaan sanoi "lisäähän hullu pyytää, kun saamaan oppii." Yksi suosikeistani, Ugus, on keskustellut jonkun kanssa rakkaudesta niin kauniisti, että mitäpä tähän lisäisi: lukekaa itse.

Helpotusta niille, jotka koko ajan pohtivat, missä kohtaa avautuu kuvan ja tekstin yhteys: ei missään. Minun oli vain saatava laittaa tuo surullinen kuva tähän. Tai ehkä se symboloi sitä, miten käy, jos ei pidä suhteistaan huolta. Minä olen muuten sitä mieltä, että on turha kuvitella, että toista voi ymmärtää ilman sanoja.

mea @ 06:54

 
Tapu ja Nyök

Palautteen olemattomuus on pakottanut rakentamaan itsetaputteluautomaatin, joka sanoo, että "hyvä ihme, kun kirjoitinkin taas näppärästi, sainpas tuostakin repäistyä hauskan kirjoituksen".

Tähän on tultu. Vaikka haluaisin olla hauska, kuten Kolikon kääntöpuolikin. Nyök.
mea @ 20:38

 
Päätelkää, mitä lystäätte

Rähmäiset aivoni alkoivat aamulla jähmeästi ottaa vastaan ulkomaailman vihjeitä aktivoitumisen tarpeesta. Hierottuani rähmät silmistä hapuilin silmälasejani yöpöydältä, jonne iltaisin ne viimeksi pimeässä sohin. Ei ollut laseja. Näitä usein toistuvia tilanteita varten olen varautunut varalaseilla, jotka ovat aina vakiopaikassa, jotta löydän ne puolisokeana, jotta voin sitten etsiä varsinaisia silmälaseja. No, eihän niitä mistään loogisista paikoista löytynyt. Etsiessäni laseja huomasin myös puhelimen kadonneen; se ei ollut laturissa, jonne sen kuvittelin jättäneeni. Ei prkl, tämä ei nyt hyvin ala, ja koirakin haluaa ulos. Ajattelin, että vien sen välillä, ehkä aivot heräävät hyytävässä shokkikäsittelyssä.

Olen varmistanut, että en unohda avainta kotiin siten, että sisältä ei pääse ulos ilman avainta. Hyvä niin, mutta nyt en sitten löytänyt avainta, jolla olisin päässyt ulos. Taas kaikki avaimelle loogiset paikat läpi; ei löytynyt, mutta löytyi puhelin takin taskusta, piste siitä, paitsi akku finaalissa. No, ei mulle kukaan soittaiskaan. Niin, se avain. Loogisten jälkeen epäloogiset; mistä olen avaimen ennen löytänyt. Jääkaappi! Siellä ne voisivat olla, oliskohan siellä silmälasitkin. Jes! Avaimet oli jääkaapissa, mutta ei silmälasit. Nyt jo pääsin ulos ja väristyäni kaksi korttelia, myös sisälle. Silmälasit vielä piti löytää: katsoin sängystä, jospa olen nukkunut ne päässä, ei. Ei sängyn alla, ei niin missään. Aamutakki! Sen taskussa ne voisi olla, vaan missä se on. Ai joo, sehän on makkarin tuolilla. Ei ollut silmälaseja, mutta löytyi miesten kalsarit, ei taskusta, vaan siitä tuolista. Vau! Selvyyden vuoksi sanottakoon, että koira on ainoa mies, joka meillä asuu. Uudesta löydöstäni ilahtuneena päätin unohtaa toistaiseksi silmälasit ja lähteä niine hyvineni töihin.

Bussikatoksessa oli viikonlopun jäljiltä rikottuna kokonainen mäyräkoirallinen Koffia. Näky oli surullisuudessaan lähes kaunis, joten olisin ottanut siitä kuvan, mutta huomasin unohtaneeni kameran kotiin.


mea @ 08:13

 
Minä ja Elvis

Etsin netistä aikani kuluksi, mitä löytyy hakusanalla "mea" ja osuin erilaiseen blogiin. Viimeisin merkintä käsittelee Elvistä, joten päädyin Miracle of the Rosaryyn. Näillä ei sinänsä ole mitään tekemistä keskenään, mutta johdatti ajattelemaan, että johtuuko poukkoileva, katkeileva ja keskittymiskyvytön ajatteluni siitä, että olen niin paljon netissä ja näitä polkuja seuratessa on ollut pakko sopeutua siihen, että kaikkea ei voi seurata ja omaksua, vaan mieli vie mennessään. Joskus niin pitkälle, ettei muista miten sinne päätyi, mistä lähti ja mitä oli etsimässä. Etsin itseäni ja löysin katolisen papin ja Elviksen. Ei huono.

Ennen kuin netistä tuli jokapäiväinen työ- ja leikkkikaluni, minulla oli vaikeuksia seurata hyperlinkkejä, koska kirjaa lukemaan tottunut mieleni halusi lukea asioita järjestyksessä. Se ei halunnut hyljätä käsillä olevaa sivua ja siirtyä kesken muualle. Enää en koe sitä vaikeaksi, mutta surullista se on, sillä asioita on alkanut sivuuttaa liian helposti.

Jarno kirjoittaa mustin kirjaimin niin hyvin, tähän ei ole mitään lisättävää.

Nytkin päädyin ihan muuhun asiaan kuin mistä lähdin liikkeelle. Surullista. Tai voihan se olla hyväkin.

mea @ 09:00

 
Tahallisia ja tahattomia kukkasia

Minulla oli tässä vielä äsken pätkä kirjoitusta otsikolla Dear Diary, mutta viime hetkillä draftasin sen tuonne odotustilaan. Tunsin hetken suunnatonta tarvetta avautua jonnekin muualle kuin tänne blogiin. Huomasin sitten onneksi viime hetkillä, että humankauta, minähän kirjoitan tätä taas blogiin. Alan hukkua omaan näppäryyteeni.

"Jos sä tiedät, mikä ero on nörtillä ja oikealla, tiedät, mikä ero on pissiksellä ja muuten vain tyhjäaivolla." - Maila-Katriina Tuominen AL 10.1.2004

"Mies vailla menneisyyttä on ollut todellinen menestys kotimaassa ympäri maailmaa." - STT AL 10.1.2004

mea @ 08:42

 
Aristoteleen syytä

Miksi mukavia, katseenkestäviä, rehtejä, reiluja ja kaikin puolin muruja naisia ja miehiä kulkee vapaalla etsien puoliskaansa, joka olisi samanlainen murmeli. Miksei ne koskaan kohtaa tai jos kohtaavat, niin miksei niillä kolahda, miksei ihme tapahdu, miksei jalat lyö alta, miksei hopeakellot kilkuttele. Miksei lankea auringosta valonsäde toisensa löytäneiden murmuskojen ylle.

Jo Aristoteles Runousopissaan kertoi syyn, miksei perus-pirkko tai -pentti kiinnosta ketään. Kun ihmisille on tarjoiltu yli 2000 vuotta tarinoita, joissa elämä on hienoa vasta, kun siinä on konflikteja ja henkilöt erehtyväisiä ja mieluusti myös epäilyttävä ja kun olisi oltava myös niitä ongelmia. Jotta kertomus olisi hyvä, pitäisi siinä olla käännekohta, jossa asiat alkavat luisua huonompaan suuntaan ja käännekohtaan vielä pitää liittyä joku traaginen asia menneisyydestä ja sääliä ja pelkoa pitää tuntea. Lopussa sitten kaikki helpottaa, jos loppuun asti jaksaa. Draaman kaareen kuuluvat ikävät paljastukset ja kammottavat surkeudet. Jotain särmää siis täytyisi olla kahden ihanneihmisen välillä, jotta alkaisi tapahtua. Kuka haluaa elää tasaista ja harmonista elämää, sehän on vastoin Aristoteleen oppeja. Naapurin kiltin aikapojan täytyy siis örveltää kännissä ja meuhkata itsensä kiltin ja uskollisen ja rehellisen naisen suosioon ja se kunnollinen nainen ei kiinnosta ketään, jos ei järjestä hiukan särmää ja äksöniä.

Onko pitkä ja tasapainoinen ihmissuhde tai edes kunnon ihmisten suhteisiin pääsy tuomittu aristoteelisen draaman puitteissa silloin tällöin ajamaan kiville tai karahtamaan rantakiviin jo ennen matkaan pääsyä. Ilmeisesti joku, joka tätä näytelmää ohjaa, on lukenut Aristoteleensa tarkasti, koska kenenkään ei anneta rauhassa vaan rakastua ihannekumppaniin ja rakastaa tätä sitten pelkässä myötämäessä onnen ja auvon keskellä.

Kerrankin tiedän, kenelle voin valittaa:

From: -mea-
To: aristoteles@antiikinkreikka.wtf
Subject: Voisitko päivittää Runousoppisi ja kertoa, että pienempikin teutoilu riittää kyllä, että elämä voi olla herkkua ilman hektistä meuhkaamistakin ja arjesta voi tehdä jännittävää ihan kotikonsteinkin. Ja että mukavatkin ihmiset ovat jännittäviä seikkailuja.

mea @ 08:21

 
Kontrolsee

Suunnattomasti huvitti ja helpotti lukea Kasa-Jussin ja kommentaattoreiden olevan samassa jamassa. Aina, kun painan ctrl c tai ctrl x, mutisen puolikuuluvasti "kontrolsee" ja "kontroläks". Aina. Yleisillä koneilla se on noloa, mutta minähän hallitsen nolot tilanteet.
mea @ 18:11

 
Nolottaisi jos ei niin hävettäisi

Käsi pystyyn se, joka on selvinnyt elämästään ilman häpeää. Säästynyt noloilta tilanteilta. Hah; ei yhtään kättä. Sinäkin sitten varmaan olet kadulla iloisesti kättä heilutellen tervehtinyt vanhaa tuttavaasi ja huomannut, että väärä tyyppi ja sitten nolona laskenut kätesi, että ihan vaan tässä hyttysiä hätistelin. Tai hämilläsi sipaisit tukkaasi, tai nostitkin silmälasejasi, tai puhdistit roskia takin hihasta. Ja sitten nolona vilkaisit ympärillesi, että näkikö kukaan. Tai ehkä menit oikein puheisiin ja ehdit kertoa hilpeänä kuulumiset, kyselit vielä, että olet silmälasitkin uusinut sitten viime näkemän. Ja tämä toinen, tuttu tyyppi, sanoo vieraan ihmisen äänellä, että "Mulla ei oo kyllä mitään käsitystä, kuka sää oot." Jaa ei kenellekään voi noin nolosti käydä. No minulle kävi.

Häpeän kipurajat ovat aika alhaalla, harva kehtaa ihan äkkiseltään tunnustaa mokansa. Jotkut kokemukset vaan kertakaikkiaan ovat niin sietämättömän noloja, ettei niitä voi edes itsekseen ajatella moneen päivään. Ehkä muutaman viikon jälkeen kehtaa ajatella ja joskus monen kuukauden tai vuoden jälkeen niistä saattaa naureskellen kertoa.

Jaa, että kenet luulin näkeväni. En kehtaa kertoa. Nauraisit itsesi tärviölle. Kuvittele ihmistä, jonka kanssa olet asunut 20 vuotta, on sukua ja jonka luulit tuntevasi kuin omat taskusi. Ja mene sitten morjestelemaan uppo-outoa hänenä. Nolottaa.

mea @ 07:07

 
Bad girl

Bad Girl's calendar 2004 kyselee ensi lehdillään tiukkoja kysymyksiä:

1. What do I really want from my life?
Elää elämääni täysillä: mieli ja kroppa kuosissa jokaista päivää, olivatpa hyviä tai huonoja.

2. What makes me feel alive?
Vaikka makoilla kuunnellen sieluun uppoavaa musiikkia käsi hyvässä kädessä.

3. What makes me thrive?
Tunne, että joku välittää, että tiedän, mitä teen ja että se, mitä teen, on vaivan arvoista.

4. What gets my motor running?
Uusien asioiden tajuaminen, uuden oppiminen, ratkaisun keksiminen, löytäminen.

5. What makes my mouth water?
Valkosipuli- tai kermaperunat pippuripihvillä ja hyvällä kastikkeella, myös salamipizza, ja aina Ellen Svinhuvud -kakku.

6. What makes me sweat?
Hmm. Niin ja pyöräily.

Oikeasti mulla ei tietenkään ole tuollaista kalenteria. Mitähän minäkin kalenterilla tekisin; ne vähäiset kalenteria vaativat kokoukset lusmuavat Outlookin kalenterissa ja siviilipuolen tärkeät asiat muistan ilman merkintöjäkin. Jos en muista, eivät ole tärkeitä. Enkä ole edes paha. Enkä ikinä päivänä hankkisi possunväristä kalenteria. Mutta muuten totta, joka sana.

Uusia blogeja lukiessa huomaa, kuinka pienistä seikoista johtuu, pamauttaako vaiko eikö. Jos juuri sen päiväinen kirjoitus ei kolahda, saattaa hyväkin jäädä pitkiksi, ehken ikuisiksi ajoiksi katveeseen. Ratkaisuun saattaa vaikuttaa paitsi yleinen ilme, myös kirjoitusvirheet, hyppivät hymiöt, tyhmät aloitukset, tärkeilevä asenne. Eikä tietenkään ihan ensimmäisissä kirjoituksissa kannattane sanoa, että ei ole mitään sanottavaa, eikä sitäkään oikein jaksaisi nousta kirjoittamaan ja oikeastaan ei välitä koko touhusta rotan peban vertaa. Mutta ei myöskään kannata hyökätä aseet tanassa kaikkien muiden mielipiteiden päälle heti kättelyvaiheessa.
Maailma on pieni; uusien blogien joukosta yllättäen sain lukea, missä ja mitä teki työtoverini uuden vuoden vaihteessa. No en kerro muille, pientä rajaa.

mea @ 08:20

 
Tärkeitä huomioita

British Medical Journal [BMJ 2003(Dec 20);327:1455-1456] pelastaa hopeanväristen autojen omistajien päivät: hopeiset autot joutuvat vakaviin onnettomuuksiin puolet harvemmin kuin valkoiset autot. Pahimpia riskejä kohtaat ruskeassa autossa ja melkein yhtä huonosti on asiat mustilla ja vihreillä [taulukko].

Auto ei juuri nyt ole ostoslistallani, mutta jos olisi, niin en ilman tilastoakaan ostaisi ruskeaa autoa (jäk), yhtä kammottavia ovat oranssit ja hylkimisreation aiheuttaa myös vihreä auto. Hopeinen auto sen sijaan sopisi nätisti yhteen korustukseni, vaatteitteni, kännärini ja kamerani kanssa.

Josta tuli mieleeni, että tyttöjen tapa ajatella asioita poikennee poikien mallista paitsi auton värin valintaperusteena, myös useissa muissa teknisissä ja koordinaatiota vaativissa asioissa. Kun tyttö esimerkiten yrittää tähdätä sulkemalla toisen silmänsä kuten pojat, hän siristää molempia silmiään ja rypistää samalla otsaansa. Ja miksi luulette tyttöjen luistelevan hassusti pökkien luistimia kärkipiikeillä. Rulliksia ei voi pökkiä, mutta niillä voi edetä hassusti polvet sisäänpäin keikalla. Tyttöjen juoksu on hölmön näköistä ehkä fysiikan tai kenkien johdosta, mutta miksi tytöt heittää palloa kummallisesti, siis viskaa tai pahimmassa tapauksessa yritttää alakautta heivauttaa pallon eteenpäin päätyen useimmiten saamaan sen omaan päähänsä tai hyvällä tuurilla metrin päähän eteen tai taakse.

Tytöt ovat lyömättömiä vain naisen logiikassa. Ovat myös hauskoja, nopeita ja toistavat itseään. Kysyn vaan, että mikä meissä nyt niin naurettavaa on. Onhan pojatkin, siis hauskoja.

mea @ 10:02

 
Tätä ei voinut välttää

Eihän tästä ole kuin vajaa viikko, kun päätin, että tänä vuonna en tee mitään testejä, mutta enhän vielä ole edes oppinut, mikä vuosi nyt on, joten ..




Mikä blogi sinä olet?

Testi löytyi valkoiselta taustalta mustin kirjaimin.

Sitäpaitsi jotain oli keksittävä muutakin, kuin että nyt voit kirjoittaa vieraskirjaan ja jos joku kirjoittaa, niin voisi lukeakin sitä tuossa oikealla.
mea @ 20:14

 
Verryttelyä

Tommi sanoo sen, mitä vaatimaton itseni on jo pitkään aavistellut: paljon kirjoittaminen tuottaa itse itsensä ja alkaa elää omaa elämäänsä. Tauko kasvattaa muureja, tyhjentää pään, nostattaa itsekritiikkiä, tyhjää sanavaraston ja jättää jälkeensä alistuneen autiuden, jonka sanoilla täyttäminen paitsi näyttää mahdottomalta, myös on sitä. Koska tyhjyys lisää tuskaa, sitä hypähtelee toisten kirjoituksiin, joista taas hersyvät käänteet, iloinen leikittely, oivallukset ja kielen rikkaus musertavat alleen autiomaan laitamilla vaanivan yrityksen. Kädet laskeutuvat näppäimiltä ja antavat periksi: minusta ei tule nyt mitään, minulle ei ole tapahtunut mitään, itse asiassa en edes ole mitään. Jos jotain tapahtuisi, se ohittaisi minut huomaamatta. Dramaattisimmillaan se ajaisi ylitseni ja ohi kiitävän hetken tapahtuma vain tuntisi pienen tömähdyksen kulmissaan.

Nyt verryteltyäni täysin tyhjänpäiväisellä läpinällä sanon, mitä tulin sanomaan: silmänkääntövanki on antanut tädille vakipaikan laidallaan. Siistii. Thanks.

Se korva oli tulehtunut, mutta se haluaa edelleenkin vain kohista. Onneksi se on lakannut jyskäämästä sydämen tahdissa. Mutta miten minä nyt tiedän olevani elossa.

mea @ 14:38

 
Hapuilua

Lähes autiolla saarella vietetty muutama päivä erottaa ihmisen näemmä itsestäänkin niin, että paluu arkeen on hakusessa; aamurutiinit sujuvat kuin ostokset uudessa megasupermarketissa: siis sujuvat joten kuten, mutta ottavat monta kierrosta ja kun oikea ei löydy, täytyy ottaa lähinnä vastaava.

Eristyneen olon hyvä puoli on, että ei ole muuta kuunneltavaa kuin oma mieli ja lähes aution saaren pienen populaation mielipide. Huolehaiheet ovat aika pienet: riittääkö lämmin, ruoka ja juoma. Puhua ei paljon tarvitse, sillä asukkaat ymmärtävät toisiaan tarvittaessa vaikka vain katseella tai eleellä. Saarella päässäni ollut kohina ja jyske ei ehkä sittenkään ollut pelkästään omien ajatusteni käännähtelyä. Koska pääni täyttyy edelleen lähinnä tyhjistä ajatuksista ja sydämeni sykkeen aiheuttamasta rytmisestä kohinasta, enkä kuule, mitä radio sanoo, herää epäilys, että korvani ei ole kunnossa. Epäilin sitä kyllä jo saarella, mutta en antanut sen häiritä.

Taidan antaa sen nyt häiritä ja tilata ajan lääkäristä. Olisi kiva kuulla muutakin kuin oma tyhjä päänsä.

mea @ 06:57

 
Kohtaamisia ja eroja

Minä en ole ollut majakkasaarilla unohtuneena meren selälle Internetin maailmasta. Olen ollut saarella, josta ei ole ollut hetkeen tarvetta päästä maailmaan.

Matkalla saarelle ja sieltä takaisin todellisuuteen olin asemalla ja hämmästelin aseman ihmisten taikapiirien tunnearkistoa: kohtaamiset ja erot ovat onnellisia, arkisen latteita, näyteltyjä, välinpitämättömiä, vihaisia, haikeita, surullisia tai sitten ne kaikkein surullisimmat: ne, joissa parin tunteet eivät ole mitattavissa samassa lajissa.

Onnellinen kohtaaminen tai ero sulkee muun maailman hetkeksi pois; kukaan ei pääse siihen taikapiiriin. Eikä sinne kenelläkään lie asiaakaan. Minä tiedän, olen ollut siellä.
mea @ 01:10