Maailmalta

Rahahuolet ovat ajaneet Barbien ja Kenin eroon 43 vuoden kimppaelon jälkeen, he haluavat nyt viettää aikaa toisistaan erillään, mutta he vakuuttavat pysyvänsä ikuisesti ystävinä.

Iltapäivän aivot narikkaan -hetki: tee oma Michael Jackson.

mea @ 14:28

 
Hyvin lähtee

Peremmällä on lisää tilaa ->http://www.melankolia.net/menopaussi/

Kun sunnuntai-iltana kaupunkiin pitäisi periferiasta päästä nyssellä, ja siihen klinkutuskoneeseen ladattua korttiaan tarjotessaan saakin koneen koko piippausarsenaalin vastaukseksi yhden piipin sijasta, tuntee hetken syyllisyyttä, että on jäänyt jostain kiinni, samanlainen olo kuin nähdessään poliisiauton pysäyttelemässä autoja tien viereen. Pikakelauksena pään läpi vilistää mahdolliset virheet, rikkeet, väärinkäytöt ja unohdukset. Ihminen ei usko kerrasta, vaan nöyryyttää itsensä toistamiseen piipittämällä sitä helvatan konetta, ja kuskikaan ei tietenkään voi heti sanoa, että kortin katteet on käytetty.

Keskustaan pääsee toki kertamaksulla, mutta koska on sunnuntai-ilta, ei missään myydä katetta korttiin (tai ainakaan missään, mikä olisi auki ja matkan varrella), siispä on matkattava kertamaksulla myös takaisin kaupungin laidalle. Josta taas kertamaksulla aamulla töihin ja illalla töistä keskustaan, josta vihdoin saan ostaa katetta. Miksei nyssestä saa ostaa latinkia kortiin, onhan tämä juuri se kaupunki, joka käyttää etuliitteenään mielellään pikku-e:tä.

Ja miksei Suomessa myydä vielä suoraan jalkaan suihkutettavia sukkia (AL 16.2.04). Kyllä Japanin tytön kelpaa, kun ensimmäisena aamulla ei tarvi etsiä ehjiä sukkahousuja, kiskoa niitä jalkaan, kärsiä liian lyhyistä sukkaosista, mikä aiheuttaa mäkihyppyhaalari-ilmiön hameen alla, ja lopulta huomata matkaan lähdettyyään, että sukissa olikin takana silmäpako. Tämän mielipiteen tarjoan vain siksi, että minulta on kysytty tietoa aiheesta.

mea @ 06:42

 
Hyvää tätäkin päivää!

Keittiön puolella on kodikasta ->http://www.melankolia.net/menopaussi/

Vastustan kaikenlaista osoittelevaa erityispäivän viettämisttä, jollaista on tämäkin kaverinpäivä, en suostu toivottelemaan punaisin sydämin päivää, joka on joka päivä, en. Toivottelematta vietän tätäkin päivää joka päivä.

Samaan turhan jekutuksen piikkiin laitan päivät äitien ja isien. Okei, en laita naisten päivää tähän, onhan se eri juttu. Ehkä.

Mutta koska kuitenkin olen hempeä inehmo, niin pakitan periaatteistani ja toivottelen koko kaveriporukalle hyvää tätä päivää! Onhan se nyt kuitenkin niin, että paras paikka on ystävän selkä, jota vasten nojata.
mea @ 11:01

 
Sinisiä hetkiä

Olkkarin puolella on viihtyisämpää -> http://www.melankolia.net/menopaussi/

Keväisin minusta tulee tarkkailija: ei riitä, että olen tarkkana, missä mennään aamuvalon ja iltapäiväkirkkauden suhteissa työmatkoihin nähden, täytyy myös bussin ikkunasta tarkkailla, missä kohtaa sammuvat katuvalot. No, vielä ei ole lähelläkään, mutta sitten kun on, on helppo seurata päivän venymistä aamuun päin lyhtytolppien mukaan. Silloin, kun jo lähtiessä ovat katuvalot poissa, on asfaltin tuoksun hetki. Se on se maaginen kaupungin oma kevään tuoksu, se harvinainen helmihetki, joka on vain muutaman kerran vuodessa. Silloin vedetään henkeä. No, siihen on vielä aikaa.

Iltapäivisin pääsee nyt jo kotiin asti päivännäöllä. Viime viikolla vielä piti rientää suoraan töistä pesäkoloonsa, jotta ehti nähdä koto-ikkunasta muutakin kuin mustaa. Nyt voi jo käydä valoisaan aikaan hämmästelemässä kaupungin iltapäivän sinistä hetkeä ja ensi viikolla voi jo lorvailla toisenkin tovin ennen kotiin rientämistä. Se saattaa tosin jo tulla kalliiksi.

Onnellisen sinisen olotilani huono puoli, jos nyt mitenkään sellaisessa voi huonoja puolia olla, on se, että ei ole mitään mieltäkuohuttavaa kevätmyrskyä, joka väkisellä pukkaisi juttua ulos ja sirottelisi dramaattista särmää näihin tarinoihin. Ei kun ei, kaikki on niin seesteisen sympaattista, ettei synny kuin sinisen sävyisiä kirjoituksia, juurikin tällaisia. Kevään vaikutuksen voi aistia kuitenkin siellä ja täällä.

Aurinko laskee tänään kello 17.03, mitähän aikaa eletään juuri nyt?

mea @ 06:58

 
Tarkkailija

Suuntaa tuonne -> http://www.melankolia.net/menopaussi/

Kevään valon kirkkaus tekee levottomaksi. Eikä vähiten siksi, että pyyhkimättömät pölyt ja likaiset ikkunat paljastuvat. Niistä tosin pääsee helposti eroon kääntämällä kaihtimet umpilinkkuun. Mutta miten selvitä koko olemuksen nuhruisuudesta. Armoton, koko talven voimia kerännyt valo heittää ihmispolon näyttämölle aina yhtä yllättäen ja valmistautumattomana: vielä viime viikolla hyvältä näyttäneet talvivaatteet ja -kengät ovatkin yhtäkkiä nuhruisen ja eilisen näköisiä, väärän värisiä ja kuumia. Pahinta on kuitenkin viikonloppuisin: talvella voi piilottaa päänsä pipoon, mutta keväällä alkaa aika, jolloin on joko pakko laittautua tai pysytellä poissa ihmisten ilmoilta.

Nuhruista oloa kohentaakseni ostin ripsarin, joka lupaa 60% pidemmät ripset. Tarkkana tyttönä mittasin ripseni; ne ovat nyt 1,1 cm, joten 60%:n pidennyksen jälkeen ne ovat 1,76 cm. Mutta milloin, kuinka paljon ripsaria, pitääkö sitä lisätä pitkin päivää? Kaipaan enemmän ja tarkempaa tietoa. Tulen raportoimaan tilanteen kehittymisen.

No nyt tämäkin paljastui.


mea @ 08:20

 
Melankoliaa

Menopaussi on muuttunut niin melankoliseksi, että on jopa muuttanut sinne. Uusi menopaussi löytyy osoitteesta:

http://www.melankolia.net/menopaussi/

Tarkemmin katsottuna mea löytyy nyt siis Saaren Mikon kainalosta.

Mitähän tästä liitosta nyt sanoo luottotoimittajamme Karde, yllätyskihlat?

Paitsi melankolinen, minun täytyy olla myös passé; siinä, missä muut ostelee pissisfarkkuja, shoppailee mea kodin tekstiilejä. Kun muilla keikkuu pebassa Honey, pukeudutaan omenapussissa satiiniin. Minkäköhän tähden muuten tuplapussilakanapakkauksen päällisessä lukee "Tuplapussilakanasetti", ja selosteessa kuitenkin sanotaan, että sisältää yhden lakanan. Niin mitenkä niin *setti*, eikö setissä ole useampia osasia.

Kotimatkalla nyssessä kikattavan tyttölauman keskellä kimeisiin ääniin puutuneet korvani höristyivät hetkellisesti, kun noin 13-keväiset tytöt vertailivat oman luokkansa poikia pohtimalla, onko ne "pantavan näköisiä".

Vetäydyn satiiniseen neidonkammariini pohtimaan elämän tarkoitusta.

mea @ 06:32

 
Viekää tuhkatkin

No niin, nyt kun pääsin valittamisen makuun, niin ihmettelenpä vielä tätäkin, että julkisista tiloista varastetaan surutta kaikki, mikä ei ole viidellä kettingillä ja tuhannen nippusiteellä kiinni, eikä aina auta sekään. Aika moni koti onkin varustettu kuppiloiden astiastoilla, hotelleiden kylpytakeilla ja pyyhkeillä, kirjastojen kirjoilla ja lehdillä. Ovela varas vie kirjasta sisukset ja laittaa huolellisesti kannet takaisin hyllyyn. Onhan se oma napa aika nätti, mutta ei se nyt helvata ole maailmankaikkeuden keskus. Kuitenkaan.

Kaikillehan on tietenkin selviö, että kun työpaikalla muutetaan ja tavarat on muuttolaatikoissa pitkin käytäviä, niin sehän tietenkin tarkoittaa, että ne tavarat on siihen laitettu tarjolle, jotta ottakaa, viekää. Eikö niin? Ei tule mieleen, että ne olisi pakattu siihen sitä varten, että muutetaan ne toiseen paikkaan. Jos niistä olisi halunnut eroon, niin helpompaa kai olisi ollut heittää roskiin. Vai?

Anteeksi pyydellen pahoittelemme, ettemme ymmärtäneet enempää ostaa sitä kalliimpaa kahvia. Hyvä, kun kelpasi nekin vähät, kyllä meille kelpaa se halvempikin sortti, jonka jätitte ottamatta.

Minä en muuten koskaan ole ostanut palasokeria. Käteviä ovat taskussa kuljettaa ne yksittäispakatut sokeriparipakkaukset. Keittiön laatikossa on myös lusikka, joissa ei lue pelkästään Hackman.

mea @ 11:57

 
Potut pottuina

Joskus, useinkin, joudun ihmettelemään, että olenko töissä aikuisten, koulutettujen ylempien tasojen ihmisten keskuudessa vai elänkö haavemaailmassa, jospa elämä ympärilläni onkin kuvitelmaa. Totuus läimii avokämmenellä pitkin poskia ja sillä totuudella on kovin lapsellinen olemus. Aikuisten oikeesti on minun mielestä sitä, että otetaan asioista selvää ja kysytään mieltä rassaavien ongelmien ytimet suoraan sieltä, missä hommat hoidetaankin. Siinä luurikkain keskusteltaessa kyseltäisin ja vastattaisiin ja sovittaisiin. Aikuisesti.

Siinä voisi selvitellä viidessä minuutissa asiat, joihin ylemmän tason koulutettu käyttää nyt huomattavan paljon aikaa ja energiaa soittelemalla kaikkein suurimmille johtajille, joita ylemmyydessään katsoo voivansa häiritä. Joka sitten soittaa henkilölle, jonka kuvittelee tästä jotain tietävän, joka kuvitelma perustuu asianosaisen itsestään erinomaisena ja kaiken tietävänä ihmisenä antamaan harhaan. Joka sitten tietämättömyyttään soittaa seuraavaksi suurimmalle johtajalle, jonka kukaan ei kuvittelekaan mitään tietävän, mutta arvovallallaan voi jyrähtää kenelle vaan mitä vaan ja on sitten mielestään johtanut asioita mallikkaasti. Kun tämä kaikkein suurin johtaja sitten on soittanut sille duunarille, jonka kanssa asiat olisi voinut alunperin selvittää ihan nätistikin, on jo koko asia vääntynyt lähes tunnistamattomaksi. Aikaa ja älyttömän kokoista palkkarahaa on tuhlattu rutosti.

Lopputuloksena on, että duunari hiiltyy kohtelustaan niin, että lakkaa tekemästä ilmaisia palveluita kiittämättömille yli-ihmisille, jolloin aloitetaan alusta soittorumba ja haukutaan taas. Duunari sulkee puhelimen hiljaa, hävittää tekemänsä työt, vannoo pyhästi, ettei koskaan ikinä kuuna kullan päivännousuna sorru tekemään enää yhtään palvelusta. Ja miksi tehdä muutenkaan työnsä hyvin. Tekee niinkuin muutkin, haukkuu viattomat.

Tämmöinen pistää potuttamaan.

mea @ 09:02

 
Minä ja muut äijät

Parvekkeeni alkoi eilen näyttää muovikassimereltä. Sisätilat ja erityisesti keittiön alakaappi pysyy järjestyksessä, kun pullot ja tölkit roudaa kasseissa partsille. Muutamankin viikon kun sitä tekee, ei enää naurata. Silloin vedetään pipo syvälle päähän, ne renttuisemmat ulkoiluvaatteet päälle, kerätään kassit ja lähikauppaan kassit pullistellen pulloja. Ja toivotaan, että yläkerran kiva mummo ei yllätä hississä tai se alakerran hyvän näköinen nuorimies.

Lähikaupan eteisessä on hyvä automaatti, sellainen, jota minäkin osaan käyttää. Eilen oli tyypillinen sunnuntairuuhka: minun edelläni neljä miestä. Mikään ei yhdistä lähiöasukkeja niin kuin palautuspulloautomaatti; siinä me äijäporukalla sitten naureskeltiin, että tuli taas kaadettua ja saiskohan palautusrahoilla spurgupitsan ja pari kaljaa. Sulauduin joukkoon monimielisesti virnistellen silleen, että mun-miäs-makaa-rapulassa-ja-mun-täytyy-vierä-korjaussarjaa-ehe-ehe. En sitten viitsinyt ruveta selittelemään, että nämä on usealta viikolta ja mulla oli vieraita, en minä näitä yksin ole juonut. Katselivat jo muutenkin niin säälivästi.

Ostin lauantaina päiväpeiton ja ompelin ihan itse koristetyynyjä, eikö somaa, mitä. Jotta petaamiseen ei kuluisi liikaa aikaa aiempaan päiväpeitottomuuteen verrattuna, käännän illlalla säyngynpuoliskoni päältä peiton sivuun toiselle puolelle tyynyjen päälle ja sujahdan siististi peiton alle. Aamulla nykäistään peitto suoraksi, taitetaan päällinen takaisin ja naps naps veto kulmista niin peti on siisti ja kaunis. Ilmankos näin unta, että suoritin armeijaa kirjekurssina työn ohessa.

mea @ 08:12

 
Onnellisten maan kansalainen

Karde (sou sori, mutta valitettavasti minäkään en voi enää taata työhistoriasi jatkumoa), sekoitti viikonlopun etikettini paljastamalla arkaluontoisia asianhaaroja (no, tämähän nyt menee vituralleen). Siis kirjoittaja astui protokollan tälle puolen sohaistessaan yksityiselämääni terävällä kepillään (no joko taas).

Mutta koska olen Presidentti ja kaikkiin tilanteisiin ikiomaa sanaselitystä kehittävä ay-juristi, joka vetää välistä heti kun voi (no voi herran jalkineet), julkilausun nyt pelkästään, että Rontti, tuo veikeä kissa, ei suostu tulemaan kaapistaan, vaan esiintyy edelleen mäyräkoirana. Miska, Miki ja Kiki ovat perustaneet tukiryhmän Rontin kaapinovelle. Ja Pena mököttää.

Missähän se Luomiojan lippis on, tästä on nyt terveellisintä suoriutua (no voi hyvät veräjän aisat) kauppatorille turisemaan mukavia muiden onnellisten maan kansalaisten kanssa.


mea @ 10:55

 
Mrrrr...

Rikos.net: Mikä kissaeläin olet?]

Olen puumana todistetusti ollut aiemminkin, joten en voinut välttää kiusausta. Kuumassa makoilemisen ihanuudesta nauttiminen on laiskanmutkean luontoni sitkeimpiä ominaisuuskia. Tiesittekö, mitä puumat tuumaa: "Most people are only after one thing - I try to maintain a quiet and respectful distance until I feel sure that I can trust someone."

Minähän tämän olen tiennyt jo kauan. Aina, kun makoilen kuumalla kalliolla ja kyhnyttelen turkkiani, mietin, että en tiedä parempaa kuin puumana oleminen.

mea @ 19:14

 
Mies ja nainen

M: Kahvi qsettaa. Täytyy mennä vessaan.
N: Helppohan se teillä miehillä on.
M: Ei se kuule niin helppoa ole. Vai mitä varten kuvittelet miesten qsevan lattialle?
N: Ilkeyttään? Kiusallaan? Kännissä? Miten se nyt muka ei olis helppoa?
M: No peijooni, testataan: tule pitelemään ja sihtaa itse. Tulet yllättymään.

--

N: Kulta, mä rakastan sua.
M: Mmmhj ...
N: Tiedätkö, mistä sen tietää?
M: Mmmjhmm ...
N: Mä jätin vessan rinkulan valmiiksi ylös sua varten.

mea @ 06:26

 
Asiasta viidenteen

Uusi työhuoneeni on suuri ja avara ja siinä on vain yksi ovi. Eilen vasta huomasin, että en ole koskaan aiemmin tehnyt työtä huoneessa, jonka läpi ei voi kulkea. Sellaisisssa huoneissa työskentely on opettanut rakentamaan oman näkymättömän huoneen, jonka sisälle kuuluu huonosti ja josta ei näe ulos, jos ei halua. Kannattaisi joskus tulla ja jakaa puhumattomat, miettimättömät ja purkamattomat kokemukset ja haaveet ystävän kanssa. Se tekee voittajaolon, itsensä voittajan.

Isojen asioiden äärellä on terveellistä ajatella ruokaa: isoisän perintönä on sanastooni jäänyt hassuja ruokalajeja. Miltä kuulostaisi tällainen menu:

Pääruuaksi tytinää: parrakasta sianpäätä keitetään päivätolkulla ja laitetaan kippoihin ja viedään kellariin hyytymään. Päälle kertyy paksu valkoinen hyhmäkerros ja alla on tärisevää hyytelöä, jossa sian karvaisen korvan ja kärsän palasia. Nimi tullee siitä, että se täristen pelkää tulevansa syödyksi. Minua sen ei tarvi pelätä, en syö.

Jälkiruuaksi ressukkaa: vettä, ruisjauhoja ja puolukoita haudutellaan ainakin yön yli uunissa savikipossa. Ruoka on valmiina vellin vahvuista, ruskean rumaa jälkiruokaa, joka on palanut kipon reunoihin mustaksi reunukseksi. Ehdoton suosikkiruokasanani. Hyvää.

Ennen oli ruokanimikkeistössä tyyliä.

mea @ 08:00

 
Olennaista

Elämä vastamuuttaneessa työpaikassa on silkkaa selviytymisleiriä. Koska ruokala on lumisten taivalten takana ja lähiruokailun vermeet jossain matkalla ja nälkä kurnii vatsassa, on tehtävä, mitä tehtävissä on. Onneksi pakatessa löytyi pikakauraryynejä, lisäksi uusi vedenkeitin pösäytti vedet suitsait ja kuormasta löytyi myös muovimukeja. Ryynit mukiin, vettä päälle, sekoitus kirjeenaukaisijalla ja lusikan sijaisena viivotin.

Ikävät asiat unohtuu, kun ajattelee ruokaa. On muuten pitkä aika siitä, kun tein kaurakeksejä. Niitä, kyllähän te tiedätte, helppoja ja takuuvarmoja keksejä, joita on kiva mussuttaa surffatessa kuivan valkkarin kanssa. Kaurakeksien pitää olla nihkeitä, vähän raakoja ja niitä pitää säilyttää rasiassa, mieluiten peltisessä, jossa ne ei pääse kuivumaan. Rasiassa ne liiskaantuu sopivasti toisiinsa kiinni ja niitä ei niinollen voi tarjota vieraille. Liiskaantunut möhkäle syliin, elokuva eteen ja valkkari lähettyville. Möhkäleestä taivutellaan paloja, ei palastella. Se on siinä [kiitokset innoituksen lähteelle keksittäjä-Mikolle].

Jos leipominen olisi helppoa, se olisi helppoa, mutta kun ei se ole. Joskus kannattaa syödä taikinana, ei tule paistamisen kanssa ongelmia, ja muutenkin.

[Kuinkahan moni otsikosta luuli, että taas se mea vouhkottaa sitä naiseuttaan, Ugus ainakin.]

mea @ 07:06

 
Systeemi nimeltä nainen

Shine painiskeli eilisessä kirjoituksessaan saman oloisissa tunnoissa, kuin eräät täällä. Miksi muuten vain naista paiskataan kaikenlaisilla epämääräisillä tunteilla ja myllerryksillä ja herkistelyillä ja riittämättömyyden tunnoilla. Niiden mielenkiintoisten keskustelujen katveessa, joita naisen päässä käy nainen itsensä kanssa, olisi moni poika ihmeissään. Ei tämä helppoa ole, voin vakuuttaa. Olla samaan aikaan päältä viileänrohkea, sisältä tyyni ja innovatiivinen, kuori tämmissä ja mistään lommoutumaton ja kuitenkin kokonaisuus niin herkkänä, että säröilee. Ja silti eheänä maailmaan päin, vaikka kaiken takana on hämminki kaikesta kaiken aikaa. Ei ole pojat helppoa tämä [kuva].

Ihmelihaksia sitä ihmisestä löytyykin; vain pientä kehollista ponnistelua, ja jo on heti joku uusi lihas keksittynä kropassa. Voisikohan niitä nimetä niinkuin tähtiä tai hyönteisiä. Saisinko nimeni anatomian oppikirjaan: "Meander-lihaksen löysi eräs nainen ponnisteltuaan ankarasti laiskottelun monipolvisessa taidossa pari päivää".

mea @ 06:58

 
Viikonlopun loppu

Vietin eilisen päivän sisällä, kotona, aamutakissa, tukka pystyssä, sängyssä tai tuolissa röhnöttäen. Lauantain vietin muuten samoin, mutta laahauduin lähiöpubiin. Äärimmäisen mukavaa naisen elämää, mutta aiheuttaa huonon omantunnon.

Mikähän siinäkin on, että kun ei osallistu sosiaalisiin aktiviteetteihin, eikä edes alkeelliseen ulkoliikuntaan tai tee yhtään mitään terveellistä eikä syö muuta kuin rasvaista ruokaa keventäen sitä ainoastaan bissellä, niin heti on huono omatunto. Väärin on se.

Kissanpäivät loppuivat tänään, sillä nyt alkaa työpaikkani muutto, mikä käytännössä tarkoittaa rankkoja aikoja eikä vähiten siksi, että en pääse päivisin nettiin ties kuinka pitkään aikaan. Tulee olemaan ikävän näköistä, kun aikuinen nainen syöksyy töistä kotiin kädet täristen ja mumisee, jotta loginettisähköpostimailiinternettitäytyyblogittaa.

mea @ 07:01

 
Lähiön lait

Kävin eilen lähiön lähipubissa. Menkää tekin, niin opitte jotain uutta ATM-, YTM-, ATN- ja YTN-henkilöistä. Kaikki aiemmat oppinne ja luulonne voitte unohtaa, sillä oikeassa maailmassa vallitsevat oikean maailman säännöt.

Vai miksi kutsutte päälle viiskymmpistä rönttöistä haaleaa lähiömiestä, jolla on tuulipukuvaimo matkassa ja kaksi kimeä-äänistä metsurin näköistä naista roikkumassa innokkaina hihoissa. Kaikki tuhannen päissään. Minä kutsun heitä ylemmän tason ihmisiksi.

Kadehtisin, jos osaisin.
mea @ 08:49