menopaussi
Uusi osoite: www.menopaussi.net

tiistaina, helmikuuta 07, 2017
 
Uuteen kotiin
Menopaussin uusi osoite

Noni, nyt toimii osoitekin uuteen kotiin. Tai ainakin osittain. Menopaussi jäi veneen alle hetkellisesti, kun vanha majapaikka suljettiin. Onneksi vuokraisäntä ystävällisesti otti huonekalut säilöön. Ei niitä tänne uuteen kotiin saa mutta ovatpa omalla koneella muistoina.
Eilen, kun siirtelin takautuvasti postauksia tänne, huomasin käyväni henkisesti tiukahkon session sairauteni kanssa. Ahdisti lukea omaa sairauskertomusta  ja matkaa kesäkuun alusta viime vuoden loppuun. Sen se kesti. Olin matkan aikana omien sanojeni mukaan aika monta kertaa kasvanut ihmisenä, oppinut elämästä asioita, valaistunut ja voimaantunut. Nyt se kaikki huvitti, sillä enhän minä mitään kasvanut. Saati voimaantunut. Syöpä on karski sairaus mutta kun se on leikattu, sytosteerattu, korjausleikattu ja rakennettu rinnat uusiksi, niin ei siinä sen kummennin voimaantunut ihmisenä ole. Onpahan vaan kauniimmat rinnat. Vähän niin kuin uusi elämä silläkin puolella. Ja kuvitellaan nyt varmuuden vuoksi, että olen oikeasti vähän kasvanut myös ihmisenä.
Täällä uudessa kodissa on uudet kalut ja tapetit. Eikö ole nätit. Tekin, jotka ehkä mahdollisesti riiderin kautta luette, niin uskokaa huviksenne: on kauniit tapetit. Ette te kumminkaan tänne klikkaa (harvoin sitä enää tulee tehtyä), joten tapetit on turhat. Ihan hyvin voisin polkata tyhjille seinille. Jota tämä nyt onkin, koska riideri ei fiidiä tunne, Blogilista ei päivityksiä hoksaa ja ihan ei kaikki nimipelvelimetkaan pelitä.
Mutta yhtäkaikki: menopaussi ei kuollut, minä en kuollut. Elämä jatkuu.

This page is powered by Blogger. Isn't yours? Weblog Commenting by HaloScan.com